lauantai 22. elokuuta 2015

#Sportgirl2016

Vaikka luovutin jo tämän kesän suhteen, niin sääukko yllättikin niin ISOSTI! Huh minä kiitän ja kumarran! Aurinkoa on piisannut jo toista viikkoa, mutta voi hyvä luoja sitä odotettiinkin tossut vinossa ja bikinit kainalossa manaten. Onni kääntyi ja täällä on nautittu melkein joka ikisestä minuutista levyttämällä ulkona milloin missäkin päin. Tänä kesänä kävin ensimmäistä kertaa Uima-stadikallakin. Ihania päiviä vietetty kavereiden kanssa höpötellen ja nauttien.
Päivän rytmit on toistanut melko samanlaista kaavaa, aamulla treenit, bikinit päälle, kaupasta evästä ja ulos pyörän renkaat vinkuen. Iltapäivästä nälän kurniessa on täytynyt suunnata kotiin suihkuun ja ruuan laittoon. D-vitamiini varastot alkaa olla tankattuna, mutta vielä mahtuu.











Jokatapauksessa aivan ehdottomasti niin mahtavaa aikaa ollut viime viikot! Muutaman kerran on tullut tanssittuakin aamuun saakka ja naurettua vatsalihakset kipeiksi. Kaikista näistä hetkistä jää ihanat muistot tältä kesältä ja ihanille mukana olijoille kuuluu kiitosta täältä. Tänä viikonloppunakin oli juhlia tiedossa. Menin jo torstaina  ystävälleni ja eilen aamulla tehtiin treenit sitten kotipihalla, koska aamuun mahtui kaikkea mahdollista unohtelua ja sekoilua + audilla ympäriinsä kaahaamista. Niin tavallista meille. Sitten alettiin hosumaan tupareiden syöminkejä. Muistin ottaa kamerankin mukaan hyllyltä pölyttymästä ja ikuistaa sporttia ja illan iloa!






 



Koulukin alkoi virallisesti tällä viikolla, mutta kaikilta kiireiltäni en ehtinyt koulun penkkiä kuluttamaan VIELÄ! Olkoon sen aika tulevalla viikolla tai sitä seuraavalla viimeistään, ehdin siellä istua peppuni puuduksiin ja saamaan monenmonta mustelmaa otsaan, pään pamahdellessa pulpettiin. Vaikka aihe olisi kiinnostavakin, niin valitettavan usein nukkumatti tulee mielellään käymään aina luonani. En valita hyvät unenlahjat on jees, mutta jotain rajaa hei joskus!

Arki rullaa ja sillein. Luulen, että nyt syksyn hiipiessä jossain vaiheessa tänne, ei mitään kiirettä!! Tosiaan kuulumisiakin tulee näkymään vähän enemmän. Pientä sisustus projektiakin on luvassa, joten kuvaus intokin nostaa päätään todennököisesti! Siitä myöhemmin siis lisää. Tässä näkyy ystävieni mahtava idea maailman kartasta sisustukseen ja terassia. Oma sisustus inspis senkun kanvaa.





Yksi asia vielä! Reilu kuukausi sitten kaverini laittoi linkin ohjelmasta, johon haetaan sporttimimmejä ja joiden elämää seurataan jollain tavoin syksyllä alkavassa ohjelmassa ja rohkaistuin hakemaan siihen. Joten jäädään odottelemaan onko elämässäni sportin suhteen ihmisiä kiinnostavia juttuja ja tulenko valituksi yhdeksi sporttimimmeistä! Siihen napsastiin sitten töissä myös muutaman sekunnin esittely video! Se löytyy Instagramista @mariassamia .


xoxo Mia