lauantai 6. kesäkuuta 2015

Pyöräilyä

Käytiin porukalla maastopyöräilemässä viimeisinä Madridissa olo päivinämme Casa de Campossa ja ihmettelemässä Madridia vähän korkeammalta. Voi jestas, että oli kivaa ja rankkaa. Tuona päivänä aamulla tuli vielä tehtyä yläkroppa alle salilla, mutta ihmeen hyvin jaksoi painaa perässä. Lähdettiin puolenpäivän jälkeen matkaan ja illasta kotiin. Kuluttavaa, mutta ihanaa fillaroida maastossa ja auringon porottaessa brunaa pintaan. Evästä napattiin mukaan ja puolessa välin matkaa pysähdyttiin ottaa vähän breikkiä. Ärräpäiltäkään ei vältytty tosiaan siinä vaiheessa, kun lähdettiin laskeutumaan ja etsimään reittiä puiston korkeimmalta kukkulalta alas. Yksi mäki oli niin jyrkkä, että itsesuojeluvaisto sanoi kyllä ÄLÄ MENE, mutta pakkohan se oli. Ei voinut olla pelkuri = järkevä ja taluttaa alas, oli pakko vähän voittaa itseään ja laskea vaan miljoonan kirosanan kanssa alas. Olin aivan varma, että nyt menee naama ruvelle ja sääret poikki, mutta ei selvisin alas ja fiilis oli niin jees sen jälkeen. En aiemmin ole maastossa fillaroinut näin aikuisena, mutta niin kivaa se oli! Samalla sai ylimääräisen jalkatreenin, vaikka kilometrejä ei kertynyt varmastikaan enempää kuin 20. Polkupyörävuokraamosta sai ihan hyviä pyöriä. Hinta oli 3 tunnilta 7,5e. Vuokrauspaikkoja riittää ja joka korttelista voi jonkinlaisen menopelin hankkia.















Mallorcalla ollessamme käytiin heittämässä pyörälenkki taas ihan teitä pitkin. Pyöräiltiin rantaa pitkin yhden päivän koko aamu-ja iltapäivä. Pari taukoa tehtiin evästäen ja juoden välissä. Poljettiin yhdellä vuorella olevalle linnalle ja käytiin katselemassa paikkoja. Mallorcalla on hirvittävästi pyöräilijöitä ja monet kuulemma tekevät sinne ihan vain pyöräily reissujakin. Siltä se kyllä näyttikin, kova kuntoisia kavereita mennä viuhtoo vuoristoteillä kovalla tahdilla älyttömän paljon. Enkä yhtään ihmettele, maisemat kun ovat mitä upeammat, kelpaa liikkua ja harrastaa.











Tää viikko sitten on mennytkin arkeen totuttelemisella ja töiden aloituksella. Fiilikset suomestakin olla ihan kivat, kun ilmatkin suosinut viime päivät! Pyöräiltyä tulee täällä kotomaassakin nyt koko kesän ainakin päivävuoroihin mennessäni. Pyrin aina tekemään aamusta reippaan vajaa tunnin hien pintaan nostatuksen ja herätyslenkin! Yövuoroihin taas hölkkäilen ja aamusta bussilla körötystä kotiin, harevemmin on sellaisia öitä näin kesäisin, että jaksaisi aamusta urheilla! Täytyisi varmaan matkalaukkua purkaa ja hoitaa kaikkia pieniä pakollisia juttuja, mutta pikkuhiljaa... Ihanaa viikonloppua kaikille ja toivottavasti tuo aurinko taas alkaisi paistamaan!

xoxo Mia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti