Laikku

Paras karvainen ystäväni. Viime päivinä on vallannut pieni ikävän poikanen mieltä. Sitten eilen illalla luettuani yhtä blogia, jossa oli kirjoitus koirista muistin viime syksyn kuvat, missä olen juuri tullut turkista viikon tyttöjen reissulta ja kuinka kivaa oli nähdä tämä palleroni. Tiedän, että kaikki on paremmin kuin hyvin ja Laikulla on kivaa hoidossa kaikkine kavereineen päivineen. Huomiota saa todennäköisesti aivan liikaa ja pomottelee mennen tullen kaikkia. Kurista ei todennäköisesti tosiaan ole tietoakaan…

Ihmeen hyvin olen pärjännyt täällä, koti-ikävä ei ole vielä iskenyt kertaakaan vaikkakin reissussa oltu nyt hieman päälle 1,5kk. En missään vaiheessa niin jännittänytkään muuta kuin juuri tämä miten pärjään, kun täällä on joka lemmikkikaupan ikkunassa koiranpentu hyppimässä ikkunaan ja odottamassa uutta omistajaansa. Meinasin jo kerran yhden kantaa kotiin, mutta järjen ääni koputti vähän vahvemmin.

Laikku ei juurikaan pidä muista koirista. Tai pitää ja paljonkin, mutta vain harvoista ja valituista. Niille kenen kanssa kaveerataan ei ole mitään selkeää linjaa, vain täysin kuono kertoimen mukaan kukin. Naapurissamme asuu toinen vastakkaisen sukupuolen jack russel, jonka kanssa oltiin erittäinkin hyvää pataa alkuunsa pitkäänkin… Kunnes sitten oli pallo ja Laikku päätti varastaa sen. Siitähän syntyi valtaisa riita, jossa sitten jouduttiin osapuolia irrottamaan toisistaan ja ilman taistelu vahinkojakaan ei selvitty. Valkoiset arpikarvat pitkin vasenta naamaa todistaa tätä kohtaamista. Silmän lähtökin kävi lähellä. Kaikki tämä tennispallon takia ja luonteen jonka pitää saada omistaa kaikki.

Rakastan täällä oloa, mutta miten ihanaa onkaan taas kotisohvalla, kun se pieni tulee viereen tuhisemaan. Myös aamulla, kun tulet töistä on tämä YYBER innoissaan vastassa. Joka kerta aina yhtä iloisena siitä, että tulet kotiin vaikka olisit ollut vain kaupassa pikaisesti poikkeamassa. Halitaan kaikki eläin ystäviämme paljon joohan ja ollaan niille kilttejä, koska nekin on aina meille?

<3 Murut

Kuvat ovat tosiaan viime vuoden syyskuulta ja tuota rusketustakin kaipaan, mutta suunta on jo nyt niin oikea sen suhteen!

Nyt täällä alkoi harjoittelusta vapaat ja sain vieraaksi äitini. Olen odottanut niin vapaita, ilma täällä taas lämpenemään päin ja huomenna on tiedossa lenkkeilyä ja kiertelyä varmaankin ainakin kansallis kirjastossa. Mukavaa viikkoa kaikille! :)

xoxo Mia